Uusi, helposti lähestyttävä, avoin, suvaitsevainen sekä rempseä sokerointiin erikoistunut liike Porvoossa.
Porvoo on nyt makeampi kuin koskaan
Kauneushuone Wangga on sokerointiin erikoistunut liike. Sokeroinnilla karvat pysyvät poissa jopa 3-6 viikkoa! Liike pyörii kahden daamin voimin. Tilassa on rauhallista joka antaa myös asiakkaalle tilaa olla juuri oma itsensä. Toivotamme jokaisen enemmän kuin lämpimästi tervetulleeksi sokerointiin juuri omana itsenäsi toisiamme kunnioittaen. Nähdään Wanggassa🖤
Wangga sai alkunsa Tampereella 2023 vappuna kun avasin ensimmäisen oman liikkeeni. Alalle lähdin heti valmistumiseni jälkeen kauneudenhoitoalan perustutkinnosta eli 2019 syksyllä. Nuorempi yrittäjä minä tutustu alkuun eri palveluihin tekämällä vähän kaikkea ja samalla tutkiskellen sitä mikä tuntuu eniten omalta.
Muutama vuosi myöhemmin huomasin pitäväni erityisen paljon sokeroinneista. Jonka jälkeen aika nopeasti löysin Makea Helsingin tuotteet ja Makean Fast & Furious sugaring® tekniikan. Tuntui, että silloin avautui ihan uusi ulottovuus sokerointiin mistä olin mielettömän innoissani.
Silloin päätin, että vielä joku päivä sokrut on mun ykköspalvelu. Muiden tarjoamieni palveluiden ohella sokeroinnit löi isosti läpi ja vitsi tässä mä nyt olen. Siellä päämäärässä, että teen pelkkiä sokerointeja ja vieläpä Porvoossa. Mutta en kuitenkaan enään yksin vaan toisen rautaisen Makean ammattilaisen kanssa.
Saanko esiteillä tiimini jäsenen ja upen kollegani Mintun.
Olen luonteeltani melko rempseä taivaanrannan maalari ja oman tieni kulkija, boheemi taiteilijasielu ja villi ja vapaa luonnon lapsi, mutta kuitenkin todella avoin, empaattinen ja energioita aistiva ihminen. Työssäni minun on asiakkaiden toimesta kuvattu olevan nopea, tarkka, ammattitaitoinen, mukava, lämmin ja huomioonottava.
Tykkään sokeroida, koska olen itse käyttänyt palvelua sekä sokeroinut itseäni jo yli 10 vuotta. Luotan sokeroinnin tehoon ja haluan tarjota asiakkailleni saman vapauden tunteen. Lisäksi työ on ihmislähtöistä ja tietyllä tavalla luovaa käsillä tekemistä, juuri sellaista missä olen elementissäni! Sokeroinnissa erityisosaamistani ovat miesten ja muunsukupuolisten brassit. Lisäksi olen ns. kinkypositiivinen, joka tarkoittaa, etten hätkähdä esim. jälkiä.
Varatulle ajallesi olet tervetullut sellaisena kuin olet! Toivottavasti nähdään pian! 🖤 Minttu
🤍 Sokeroinnilla karvat pysyvät poissa jopa 3-6 viikkoa!
🤍 Säännöllisessä sokeroinnissa karvan laatu heikkenee eli karvasta tulee hennompi ja pikkuhiljaa se kasvaa myös harvempana takaisin
🤍 Sokerointi kuorii samalla ihoa eikä ärsytä sitä samalla tavalla kuin höylätessä
🤍 Karvat pysyvät huomattavasti kauemmin poissa kun ne lähtevät juurineen päivineen sokerimassan mukana
🤍 EI tule kutisevaa sänkeä/ punaisia epämiellyttäviä näppylöitä kun karva lähtee kasvamaan
* tosin pieni mahdollisuus kutinalle saattaa olla talviaikaan jos iho on todella kuiva eikä karva pääse tulemaan kuolleen ihosolukon läpi. Siksi korostetaan kotihoidon ehdotonta tärkeyttä sokerointejen välissä!
🖤 Nopea sokerointi tekniikka
🖤 Laadukkaat tuotteet
🖤 Rauhallinen tila, jossa voit olla oma itsesi häpeilemättä mitään
🖤 Halutaan tarjota juuri sinulle paras sokerointi kokemus
🖤 Läsnäolo ja aidot kohtaamiset
🖤 Kattavat kotihoito-ohjeet
Kotisokerointi opetus Makean tuotteilla
Kyllä, juuri sinulla on mahdollisuus tulla opettelemaan kotisokerointia meidän kanssa! Varaa aikasi joko pelkästään itsellesi tai vaikka koko ystävä porukallesi.
Meidän mielestä sokerointi buustaa itsetuntoa ja hyvää oloa. Koska silkkisen sileä ja pehmeä iho on ihana tunne tai ainakin hyvin voimaannuttava asia. Siksi haluamme tarjota sinulle mahdollisimman paljon tietoa sokeroinnista ja siitä miten hoitaa ihoasi kotona!
Lämpimästi tervetuloa sokeroitavaksi joko ekaa kertaa ikinä, pitkän tauon jälkeen tai vaikka kokeneena konkarina jos oma vakkari sokeroija on vielä etsinnässä. Otamme lämmöllä kaikki asiakkaat vastaan ja toivotaankin, että voit tulla sokerointiin juuri omana itsenäsi sellaisena kuin olet, häpeilemättä mitään.
Ethän epäröi ottaa yhteyttä jos joku pieni tai isompi asia mietityttää, jos et löydä varauskalenterista sinulle sopivaa aikaa – löydetään siihen varmasti yhdessä toimiva ratkaisu.
Peruutuksen on tapahduttava viimeistään 24h ennen varattua aikaa. Saman vuorokauden aikana peruutetuista sekä peruuttamattomista ajoista yrityksellä on oikeus periä 100% palvelun hinnasta. Äläkä epäröi laittaa viestiä ajan muutoksista tai peruutuksista lähempänäkin omaa aikaasi, ettemme odota sinua saapuvaksi paikalle jos olet siihen estynyt.